sunnuntai 1. toukokuuta 2016

And so it begins

Täällä sitä nyt ollaan ja ensimmäinen päivä pulkassa. Mitään sen ihmeellisempää en vielä ole tehnyt ja silti väsyttää. Ehkä se on tuo tunnin aikaero, tai matkustaminen, tai sunnuntai. Eilen saavuin Muelhauselle puoli viiden aikaa, laukku onneksi löysi perille ja samoin minä kammottavasta lentomatkasta huolimatta. No jaa, ei se niin kamalaa ehkä ollut, mutta olin kyllä hieman ihmeissäni kun portista läpi mentäessä meidät pistettiin bussiin ja ajettiin keskelle kenttää, jossa nousimme pikkuiseen koneeseen. Olin aivan varma, että se putoaa mutta eipä onneksi. Suuntasin Ranskan porteista ulos jossa mua vastaan ryntäsi rakas blondi ystävä! Sitä kiljumisen ja rutistuksien määrää.

Hyvä, että Sarahilla on oma auto, koska täällä satoi. Kotiin pääsimme noin 15 minuutin ajon jälkeen ja voi miten mukava oli päästä asettumaan aloilleen matkustuksen jälkeen. Sarahin asunto on aivan ihana! Kun tavarat oli jokseenkin purettu, suunnattiin ruokakauppaan ja ilta menikin syödessä ja sohvalla jutella. Kymmenen pintaan uni maistui jo.

Tänään herättiin rauhassa ja syötiin herkkuaamupala ennen kuin lähdettiin Ranskan puolella Sarahin perheen luo. Kiva pomppia maasta toiseen. Kyllä heti pääsi kuulemaan saksaa oikein reilusti. Yllättävää kyllä siitä ymmärsi aina jotain sieltä täältä. Mutta onneksi Sarah myös tulkkasi. Käytiin kylämarkkinoilla, mutta kylmä sää verotti niin myyjiä kuin kävijöitäkin eikä me viihdytty pitkään. Säästä huolimatta me grillattiin ja ruokaa (READ lihaa) oli paljon. Maha tuli täyteen ja ruoka oli hyvää.  
Nyt väsyttää, joten ehkä lopetan tähän tältä illalla ja painun kohta pehkuihin. Ensimmäinen työpäivä huomenna! Hyvää yötä!

- Laura

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti